Äiti viihteellä ja kaupunkipäivä

Tämä viikko vierähti ohi aivan uskomatonta vauhtia, enkä ole tännekään ehtinyt kirjoittelemaan. Nyt tuli kuitenkin väli, jossa ehti kaivaa koneen esille.

Tämä äiti oli perjantaina viihtymässä ystävineen tampereen yöelämässä pitkästä aikaa. Meillä on aivan huikea viiden naisen ystäväporukka <3 Neljä meistä ollaan oltu ystäviä ala-asteelta lähtien ja yksi ihana vahvistus liittyi mukaan ammattikouluaikoina. Aina kun tavataan, on takuulla mukavaa. Vaikka kukin on tahoillaan erilaisissa elämäntilanteissa niin ystävyys on säilynyt ja tulee toivon mukaan säilymäänkin loppuelämän. Naurettiin vatsalihakset kipeiksi, juotiin drinkkejä (ehkä muutama liikaakin) ja tietenkin myös tanssittiin. Aivan ihana ilta oli, välillä tekee hyvää vähän irroitella. Ja välillä tarkoittaa muutamaa kertaa vuodessa, ei sitä kyllä useammin kykene.

Lauantaina sitten olikin kotipäivä, koska eräs ei jaksanut sattuneista syistä liikkua ihmisten ilmoille. Itse pysyttelin visusti koko päivän sisällä, mutta Toni kävi Antonin kanssa kahteenkin otteeseen ulkoilemassa uhmaamassa myrskyä. Saivat ihanaa isä-poika aikaa vähän keskenään.

Tänään sitten käytiin keskustassa muutamassa kaupassa, kirpparilla ja puistoilemassa. Saatiin pitkälti koko päivä kulumaan. Ihanaa perheaikaa yhdessä. Meillä on monesti viikonloppuisin sovittua ohjelmaa, kuten vaikka kyläilyä jonnekin suuntaan. Tai Tonilla on lauantaina töitä. On niin kovin vaikea sanoa Ei. Mutta nyt täytyy koittaa haalia kalenteriin vähemmän ohjelmaa ja koittaa viettää aikaa myös ihan vaan oman perheen kesken. Tämä nimittäin tekee todella hyvää, varsinkin parisuhteelle. 

Huomenna alkaakin taas arkiviikko. Uutta viikkoa varten tässä iltasella vielä vähän kokkailtiin ja siivoiltiin. Mukava viikko tiedossa, muskarikin alkaa keskiviikkona kesätauon jälkeen. Seuraavaksi taidan lösähtää tuonne sohvalle kullan kainaloon ja napsauttaa netflixin päälle. Alettiin eilen taas seuraamaan uutta rikossarjaa.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Jenna

Viikonloppuna

Kirjoittelin ylös meidän viikonlopun tekemisiä ja kuulumisia, vaikka me ei mitään kovin ihmeellistä tehtykään. Lauantaina vietettiin kipeyspäivää kotosalla, koska Anton oli kuumeessa. Kuumeilua kesti onneksi kuitenkin vain yhden päivän ja luulenkin sen johtuneen poskihampaiden tulosta. Sunnuntaina päästiin sitten juhlistamaan Ukin synttäreitä ja viettämään aikaa mun vanhempien luokse. Ilma oli ihanan lämmin, joten leikittiin vähän myös pihalla. Tuollainen omakotitalon pihassa touhuaminen kyllä herätti taas talokuumeen. Olishan se vaan ihanaa päästä kuokkimaan kukkapenkkiä (mun hortonomin taidoilla tää on kyllä ihan naurettava ajatus), remppaamaan taloa ja muutenkin nauttimaan omasta pihasta. Ehkä vielä joskus. Kunhan ensin vain voittaa siinä lotossa.

Sunnuntai-iltana lähdettiin vielä käymään äitini ja siskoni kanssa elokuvissa katsomassa Kerro minulle jotain hyvää. Elokuva perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestysromaaniin. Kirjaa en ole lukenut, mutta tämä elokuva ainakin oli katsomisen arvoinen, ja kirjastakin olen kuullut paljon hyvää. Ihan kaikin voimin sain kyllä taistella kyynelehtimistä vastaan. Vaikka siellä taisivat muutkin pyyhkiä silmäkulmiaan nessuihin, joten en suinkaan ollut salin ainoa herkkis.

Huomenna mennään viettämään päivää mun mummulaan. Hän on perhepäivähoitaja, joten siellä Anton pääsee mukaan isompien poikien leikkeihin. Aamusta ohjataan fillarin nokka kohti Trampolin Parkia, jonne mennään porukalla hyppimään. Mukava päivä siis tiedossa!

Ihanaa tiistaita!

Jenna

Hei syksy.

Ilmassa on ollut jo hyvän aikaa syksyn tuntua. Kesä tuntuu joka vuosi liian lyhyeltä, mutta toisaalta syksyn saapuessa on ihanaa kaivaa villaneuleet kaapista, polttaa iltaisin kynttilöitä ja siemailla teetä viltin alla. Mitä pukeutumiseen tulee, on syksy sen suhteen lempivuodenaikani. Ylisuuret ja pehmeät villaneuleet, tennarit ja nilkkurit, kaulahuivit sekä farkut. Oma tyylini on yhdellä sanalla kuvaillen rento. Vaatteiden täytyy tuntua mukavilta päällä ja näyttää sopivan huolettomilta. Olen jo useamman vuoden ollut ihan myyty kaikille hippiasusteille ja asuille. Hapsut, isot korut ja hippikuviot miellyttää omaa silmää kovasti.

Vaikka tämä ei mikään muotiblogi olekaan, niin on ihan hauska välillä päivitellä tänne omiakin vaatejuttuja. Olen aina tykännyt pukeutumisesta, vaikka täytyy sanoa, että äitiyden myötä sitä ei aina ole ihan vimpan päälle. Eikä onneksi tarvitsekaan. Valoitus on näissä joissakin kuvissa vähän omituinen, mutta älkää antako sen häiritä.

Kaulassa roikkuu ihana Jalokivigalleriasta ostettu voimakivi, Akaatti:

" Akaatti erottaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas tunteellinen parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta."

Jenna

Elämää ilman autoa

Me saatiin meidän auto myytyä ja ollaan elelty ilman autoa viikon verran. Ja täytyy sanoa, että ei oikeastaan ole ollut edes ikävä autoilua. Voisin omasta puolestani vaikka tottua tähän. Huom. Omasta puolestani. Tonin ikäänkuin harrastus on autojen kanssa puuhailu, joten uusi auto tähän talouteen kyllä varmasti tulee jossakin vaiheessa (luultavasti ennemmin kuin huomaankaan). Mutta ainakin täällä tampereen seudulla pärjäisi vallan hyvin ilmankin. Toni pääsee kätevästi tosta 200 metrin päästä bussilla suoraan lähes työpaikan ovelle asti. Ja Prisma ja Citymarket ovat aivan kävelymatkan päässä, samoin kuin neuvola ja muskari.
Isoimpana plussana kuitenkin rahan säästyminen. Bussikortti maksaa sen 34 e kuukaudessa, rattaiden kanssa pääsee ilmaiseksi. Vaikka minä en meillä hoidakaan autolaskuja, niin jotenkin vahvasti olen sitä mieltä, että julkisilla kulkemalla säästää pitkän pennin. Toni koittaa aina tästä asiasta puhuttaessa väittää, ettei se autoilu nyt niin kallista ole.
Hyötyliikuntaa tulee muutenkin harrastettua päivittäin, kun Antonin kanssa kuljetaan jalkaisin lähes joka paikkaan. Mutta ilman autoa hyötyliikuntaa tulee harrastettua vieläkin enemmän.

Kuitenkin kuten edellä mainitsin, tämä autottomana eläminen ja ihmehippeily ei sovi tuolle kanssaeläjälle. Joten, siitä uuden auton valinnasta. Se vasta kuulkaas vaikeaa onkin. Minä olen hyvinkin innokas osallistumaan tähän seuraavan auton valintaan, kun neljä vuotta istuin Audin penkillä polvet suussa (ja tässä varressa tosiaan mittaa sen 162 cm). Minun mielestäni ehdoton kriteeri seuraavalle autolle, on sen koko. Kyllä pitää mahtua lapsi ja rattaat ja ostokset ja vielä vanhemmatkin yhtä aikaa kyytiin. Mutta miehelle tämä ei ole ollenkaan mikään välttämättömyys. Vaan se mikä miehen mielestä on ensiarvoisen tärkeää, on tietenkin teho. Selvähän se. Että saas nähdä löydetäänkö me ikinä autoa, joka täyttäisi meidän molempien toiveet. Kun budjettikaan ei ole aivan rajaton. Luultavasti meillä on kohta sellainen kaksipaikkainen urheiluauto ilman säilytystilaa. 

Minä nyt siis yritän pitää pääni liittyen uuden auton kriteereihin, enkä heltyä. Muuten tässä käy juuri niin, että mies ajelee onnellisena kaksipaikkaisella urheiluautollaan pitkin kyliä. Nauraa vaan mennessään, että sinähän sanoit että pärjäät ihan hyvin ilman autoakin.

Jenna

Voihan ahdistus!

Mitä vanhemmaksi Anton kasvaa, sitä ajankohtaisemmaksi tulee paluu työelämään. Ja tiedättekö, pelkkä ajatus siitä alkaa itkettämään. Minäkö viettäisin suurimman osan ajasta erossa pojastani? Tekemässä työtä, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin tuoda meille lisää rahaa? Ahdistusta ei lievennä sukulaisten hyväntahtoiset utelut töihin paluustani. Minä olen aikalailla heittäytynyt täysillä tähän äitiyteen, eikä Anton ole kovin usein ollut missään hoidossa. En vaan jotenkin niin nauti siitä ajasta, kun poitsu on jossain muualla. Ja nyt yhtäkkiä sitten pitäisikin olla erossa useampi päivä viikosta? Vaikka en kyllä palaisi työelämään heti kokoaikaisesti, vaan ehkäpä pari päivää viikossa. Mutta silti.

Joku muu sylittelisi puolestani väsynyttä kikkaratukkaa? Tai kulkisi käsi kädessä pitkin metsäpolkua, ihmetellen vuoroin kukkia, vuoroin pilviä? Peittelisi pienen nukkumaan? Saisi kuolaisen suukon? Äidin sydän ei kyllä kestä moista ajatusta.

Jotenkin on vaikea asennoitua työntekoon positiivisella mielellä, kun mieltä aina kaihertaa se, mitä menettää töihin palatessaan. Kiireettömät puistoilut ja metsäretket. Hassuttelut ja harmit. Raha vain ei yksin oikein meinaa riittää motivaattoriksi. Entä jos huomenna en enää olisikaan täällä? En taatusti surisi perheen parissa vietettyä aikaa, vaan aikaa minkä vietin heistä erossa.

No, halusin tai en, jossain vaiheessa se on kuitenkin edessä. Paluu sorvin ääreen. Mutta nyt jo? Minun silmissäni Anton on vielä ihan pieni?

Olen kärsinyt jo useamman kuukauden lievästä vauvakuumeesta. Mitä jos sittenkin toinen lapsi tähän perään? Ei tarvitsisi palata työelämään. Ongelma ratkaistu. Mutta. Ajatus toisesta lapsesta on synnyttänyt myös hieman ristiriitaisia ajatuksia. Joutuisiko Anton kasvamaan liian pienenä isoksi? Ja miten minun sylini riittäisi kahdelle?

Ehkä minä lykkään työhön paluuta ainakin hetkisen vielä. Koska se ei vain tunnu ollenkaan hyvältä idealta tällä hetkellä. Ja me tullaan jotenkuten toimeen näinkin.

Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia?

Jenna

Siskotatuoinnit

Pikkusisko täysi-ikäistyi heinäkuussa ja melkein heti ensitöiksi me käytiin ottamassa pienet ja somat siskotatuoinnit sormiin. Näistä tuli kyllä just sellaiset kun oltiin mietittykin. Siskookaan ei kuulemma yhtään sattunut, ja nyt se jo suunnittelee uutta uusia kuvia. Hirmu koukuttavaa hommaa. Mun hihatatuointia jatketaan taas marraskuussa, ja sen jälkeen ajattelinkin pitää vähän taukoa. Ei muuten, mutta tällä menolla ollaan kohta vararikossa.

Lapset on superihania, kun tulevat usein spontaanisti ihmettelemään tatuointeja ja silittelemään kättä: - Mikä toi on?,- Miks sulla on tommosia?, - Niin, mutta miks? - Kuka sun käteen on piirtänyt?... Siinä minä sitten koitan sopertaa jotakin järkevää vastausta vähän hämilläni huomiosta. Vaikka lapsethan ei kyllä tuomitse ja niille kelpaa vähän huonompikin selitys. - No kun, ne on mun mielestä hienoja. Asia selvä. Ja sitten hypätään jo seuraavaan aiheeseen.

Onks nää söpöt? 

Jenna

Lastenvaatekirppikset

Olen varmaan täällä blogissa joskus ennenkin maininnut, että mä tykkään kierrellä lastenvaatekirpputoreja ja tehdä sieltä löytöjä Antonin vaatekaappiin. Kirppiksiltä löytäminen on aina vähän tuuripeliä. Välillä ei löydy mitään ja toisinaan taas tulee ostettua muovikassillinen vaatteita. Olen aika tarkka siitä, millaisia vaatteita kelpuutan. Pitää ehdottomasti olla hyväkuntoinen ja siisti, että minä kiikutan tuotteen kassalle. Se, mikä ihmetyttää kirppiskulttuurissa on, että jotkut oikeasti tuo myyntiin likaisia ja rikkinäisiä vaatteita? Ja toinen ihmetyksen aihe on käytettyjen merkkivaatteiden hinnat. Kulahtanut, tahrainen Gugguu saattaa olla varustettu 20 euron hintalapulla. Mielestäni viedessä vaatteita myyntiin, kannattaa miettiä ostaisiko itse siinä kunnossa olevan tuotteen? Näistä huolimatta, noin yleisesti ottaen, lastenvaatekirpputoreilla on oikein hyvää tavaraa myynnissä. Ja fiksusti hinnoiteltuna. Kukkaro ja luonto kiittävät.

Tampereen seudun lastenvaatekirput on tullutkin koluttua moneen kertaan, ja ajattelin vinkata muutamasta myös teille. Postauksen kuvituksena toimii viimeisimmät kirpputoriostokset.

Koskikeskuksen Into, Little People -setti 7 e

Mun lemppari kirppis on ehdottomasti Ylöjärvellä sijaitseva Lastenkirppis Into. Samaisen ketjun toinen liike sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, Koskikeskussa. Koskarin myymälä avattiin aivan hiljattain. Ylöjärven myymälästä olen tehnyt parhaat/eniten löytöjä.

Inton lisäksi käyn säännöllisin väliajoin piipahtamassa Hepuli-kirppiksellä, joka sijaitsee Hervannassa. Sekä Vadelmatarhassa, joka sijaitsee Lielahdessa.

Ylöjärven Into, Pomp De Lux neule, 3,5 e

Ylöjärven Into, Toppaliivi 4 e

Tykkäättekö te koluta kirpputoreja? 

Jenna

Miksi?

Miksi kaikki meidän kukat kuolee, vaikka yritän parhaani mukaan niitä hoitaa?

Miksi unohdan aina palauttaa kirjat kirjastoon eräpäivään mennessä?

Miksi meidän lähikirjaston lastenkirjahylly oli lähes tyhjä viime kirjastokäynnillä?

Miksi joku vie kirpparille rikkinäisiä ja likaisia vaatteita myyntiin?

Miksi koskaan ei malta mennä ajoissa nukkumaan?

Miksi puhelinmyyjät pommittaa minua joka päivä?

Miksi amppareita on ihan tuhottoman paljon tänä kesänä?

Miksi ystäviä tulee nähtyä aivan liian harvoin?

Miksi kissoista lähtee niin paljon karvaa?

Miksi on niin kamalan vaikea sanoa Ei?

Miksi olen lapsen myötä alkanut pelkäämään vähän kaikkea mahdollista?

Miksi itselleen tulee oltua aivan liian ankara?

Miksi shoppailu on parasta terapiaa?

Miksi raha ei viihdy taskussani?

Miksi kesä on aivan liian lyhyt?

Miten jotain voikaan rakastaa niin paljon, kuin rakastaa omaa lastaan?

Jenna

Syksyn välikausivaatteet

Meillä alkaa olemaan välikausivaatteet kutakuinkin hankittuna syksyä varten ja päätinpä vilauttaa ne myös täällä.

Kuvassa vasemmalla on Ticket to heavenin takki, joka oli käytössä meillä jo keväänkin, mutta mahtuu edelleen päälle. Tämä on alunperin hankittu käytettynä. Housut jouduin hankkimaan uudet pieneksi käyneiden tilalle. Nämä on henkselihousut ja merkiltään Lenne, hintaa taisi näillä olla 34,95 e? Hieman viileämmille syyskeleille on softshell takki, merkkiä Staccatto, tämän Anton sai synttärilahjaksi.

Pipoja löytyy muutama herkullinen yksilö. Tikrupipo on ostettu Kappahl:ista, Mopsi Lindexistä (tämä soveltuu vähän kylmemmällekin kelille ihanan fleecevuoren ansiosta) ja kettupipo käytettynä, tämä taitaa olla jonkun omatekemä. Reiman vk-hanskat on kirppislöytö. Parit tumput on ostettu Prismasta ja nämä palvelivat keväänkin.

Syksykengät on Reiman ja näitä ei ole vielä kertaakaan käytetty. Nää on niin nätit!

Edellä esiteltyjen lisäksi meillä on fleeceasuja ja sadevaatteet, mutta niitä en lähtenyt kuvailemaan. Ainut mitä meillä on vielä hankintalistalla, on kumisaappaat. Olen vähän miettinyt Tretornin Wings tai Crocsin handle it rain kumppareita. Noita Tretorneita sovitettiinkin jo yhdessä kaupassa, muttei kuitenkaan vielä kotiutettu, vaikka ihan hyviltä vaikuttivatkin. Noita Crocsin saappaita ei vielä olla päästy kokeilemaan, niitä kun ei ollut Ideaparkissa ollenkaan. Luulisin kuitenkin, että Crocsit ois varmaan unelmankevyet? Ainoa mikä niissä mietityttää on koko. Pienin koko näyttää olevan 22-23, ja meidän poitsulla kengät on nyt kokoa 21 tai 22. Saattaisi siis olla hieman liian suuret. Onko kellään kokemusta näistä? Jommasta kummasta?

Kuvat lainattu netistä

Jenna

Ruokaviikko

Mitä meillä on syöty tällä viikolla arkena?

Meillä pyritään käymään kaupassa kaksi-kolme kertaa viikossa. Suunnittelen viikon ruokalistan valmiiksi, jonka pohjalta kirjoitan kauppalistan. Sitähän sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja muuten allekirjoitan! Kun ajatustyön hoitaa pois alta yhtenä päivänä, ei tarvitse stressata ruoka-asioista kertaakaan viikon aikana. Tähän on täytynyt opetella. Ennen kuin Anton alkoi syömään meidän kanssa samaa ruokaa, käytiin kaupassa joka ikinen päivä. Hakemassa yhden päivän ruoka-aineet. Ja mun omat ruokailut olikin sitten ihan retuperällä. Onneksi nyt tulee itsekin syötyä säännöllisin väliajoin, kun syön aina Antonin kanssa samaan aikaan.

Myös rahaa säästyy, kun käy harvemmin kaupassa ja ostaa isomman satsin kerralla. Ei tuu sitten ostettua niin paljon kaikkea ylimääräistä. Meillä on tässä kaksi isoa kauppaa ihan kävelymatkan päässä, Prisma ja Citymarket. Käydään vaihdellen fiilispohjalta molemmissa. Taloudellisesti olisi varmaan järkevämpää keskittää kaikki ruokaostokset yhteen ketjuun. Mutta kun, Prismassa on edullisempaa ja paremmat bonukset, Citymarketissa taas parempi valikoima (ruokatuotteissa) ja mukavampi asioida. Cittarissa on myöskin välillä hyviä tarjouksia, ainakin vaipoista. Tänään valittiin Citymarket kun kaksi pakettia vaippoja sai 16 eurolla.

Arjessa teen melko nopeita ja simppeleitä ruokia isomman satsin, joista riittää meille parille ruokailulle ja Tonille töihin evääksi. Pyrin myös tekemään kerran viikossa kasvisruokaa (tietenkään juuri tällä viikolla ei tuo aikomus toteutunut). Tällä viikolla meidän lautasilta löytyi:

- Makaronilaatikkoa

- Riisiä & pakasteseitiä uunikalana

- Keittoa

- Perunamuusia & possua

- Makaronia & kanakastiketta

- Kinkkukiusausta

Aamuisin ja iltaisin Anton syö melkein poikkeuksetta puuroa, me vanhemmat yleensä leipää ja mysliä. Välipalalla usein leipää tai riisipiirakkaa, hedelmiä ja jogurttia (Arlan Luonto+ on meidän koko perheen lemppari). Naposteltavana meillä kulkee mukana usein pieni rasia rusinoita tai sellaisia mustikan makuisia naperonaksuja.

Loppuun vielä pieni keittokirjasuositus, joka on pelastanut meidät monelta "mitä tänään syötäisiin?" pulmalta. Nimittäin hellapoliisin 365 - koko vuoden keittokirja, joka sisältää simppeleitä ja nopeita kotiruokareseptejä moneen makuun.

Oletteko te keskittäneet ruokaostokset yhteen ketjuun? Ostatteko isomman satsin kerralla ruokaa vai haette pitkin viikkoa tarpeita kaupasta?

Jenna

15 faktaa minusta

Tajusin, etten oikeastaan ole juurikaan kertonut itsestäni täällä blogissa ja päätin latoa vähän faktoja tiskiin.

1. Olen isosisko neljälle ihanalle neitokaiselle.
2. Uskon horoskooppeihin ja olen horoskooppimerkiltäni kaksoset.
3. Olen haaveillut äidiksi tulosta teinistä lähtien.
4. Olen työskennellyt suurimman osan työurastani kaupassa.
5. Haluaisin tulevaisuudessa asua maalla hevosten, lampaiden, kanojen ja lasten keskellä. (Vaikkakin olen koko elämäni asunut kaupungissa).
6. Ja ikäänkuin jatkona edelliseen. Olen harrastanut aikoinaan ratsastusta 11 vuotta. Ja ikävöin sitä touhua suunnattomasti. Lähes päivittäin.
7. Haluaisin molemmat käsivarret täyteen tatuointeja.

8. En todellakaan tiedä mitä haluaisin tulevaisuudessa työkseni tehdä.
9. En ole paikoillaan viihtyvää sorttia. Koko ajan täytyy häärätä jotain.
10. Olen huono nukkumaan.
11. Elän vahvasti tunteella. Järkikin voisi välillä olla päätöksissä mukana.
12. Olen 162 cm pitkä.
13. Haaveilen asuntovaunusta. Ja siitä, että päästäisiin viettämään ensi kesänä kunnon karavaanarielämää.
14. Kevät tuo tullessaan joka vuosi pisamat.
15. Minusta on tullut äitiyden myötä erittäin hajamielinen. Milloin unohtuu reppu, kännykkä tai jokin sovittu asia ihan kokonaan. Onko muille käynyt näin?

Jenna

5 vuotta

... yhteistä taivalta Tonin kanssa takana. Toisaalta tuntuu, että ollaan oltu pieni ikuisuus yhdessä, mutta taas toisaalta, muistan kuin eilisen sen päivän kun ensi kertaa tavattiin. Elettiin toukokuuta 2011, kun törmäsin tuohon komeaan tummapiirteiseen poikaan ruotsinlaivalla. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen oltiinkin oikeastaan joka viikonloppu yhdessä (paitsi armeijan aikana kiinnioloviikonloput). Me ollaan oltu etäsuhteessa, asuttu yhdessä kahdella eri paikkakunnalla, kihlauduttu ja saatu lapsi. Ollaan kasvettu kumpikin tahoillaan aikuisiksi.

Vaikka viimeisin vuosi on ollut elämäni onnellisin, kiitos rakkaan lapsemme, on se myös ollut parisuhteen kannalta rankin tähän mennessä. Väsymys saa pinnan palamaan pienistäkin asioista. Äyskiminen ja tiuskiminen jää helposti päälle. Lisäksi uudenlainen arki asettaa uudenlaisia toiveita kumppanille. Me ollaan puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Omista toiveista ja tarpeista. Nyt tuntuu, että ollaan vihdoin taas samalla sivulla. Arki ollaan saatu toimivaksi, jonka ansiosta stressiä on vähemmän itse kullakin.
Viimeisin vuosi on toisaalta ollut myös opettavaisin. On oppinut toisesta ihmisestä uusia asioita, mutta myös itsestään. Voisiko sanoa, että nyt ollaan taas himpun verran vahvempia? 

" Tuulimyllyjä vastaan

täällä taistellaan

Viima hiuksissa viipyy hetken vaan

Toiset nuorena nukkuu

joskus se pelko uniin kulkeutuu

Sitten sinä oot siinä

silität mun hikistä päätä

joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain

saat mut luottamaan

meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain

saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu

kinosten alle hautautuu

Täytyy olla lujasta luusta

että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa

kestänkö sen mitä vaaditaan?

Rakas, onneks sä oot siinä

silität mun hikistä päätä

joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain..."

Stella - Häävalssi

Meillä on nyt kaikki oikein hyvin. Onko muilla vauvavuosi koetellut parisuhdetta? Vai ollut ihan pala kakkua?

Jenna

Ponimaa

Toissapäivänä vietettiin päivä vaihteeksi ihmetellen eläimiä. Tällä kertaa Oriveden Eräjärvellä sijaitsevassa Ponimaassa. Matkaa Tampereelta ponimaahan kertyy noin 50 kilometriä/suunta. Pääsymaksu alueelle on 8 euroa/henkilö, johon lapsille sisältyy ilmainen ponitalutus. Ja voi miten ihana paikka tämä olikaan! Meidän harmiksemme päivä oli sateinen, mutta kyllä me silti nautittiin! Me nähtiin pupuja, heppoja, possuja, aaseja, koiria, kissoja, alpakoita, lampaita, vuohia, lehmä, marsuja, erilaisia lintuja... Vuohien aitaukseen sai mennä rapsuttelemaan lähietäisyydeltä, samoin pupujen. Koirat, kissat ja aasit kulkivat pihalla vapaina. Luvassa puhelimella otettuja kuvia, kun en viitsinyt kantaa järkkäriä sateessa. Kuvasaldo on muutenkin harmittavan pieni.

Toissapäivänä käväistiin aamulla myös neuvolassa, ja herra olikin venähtänyt oikein kunnolla pituutta kolmessa kuukaudessa, + 5,5 senttiä. Kaikki housunlahkeet on tuntunut jäävän pieniksi ja nyt täytyiskin saa käydä ostamassa uusia housuja. Mukavaa keskiviikkoa!

Jenna

Kesällä luettua

Mä oon aina tykännyt lukea kirjoja. Tosin nykyään luen kirjoja kausittain. Välillä en pitkään aikaan mitään ja taas toisinaan ahmin monta kirjaa pienen ajan sisällä. Tässä kesän aikana olen lukenut pari kirjaa ja päätin tulla vinkkaamaan niistä teillekin, jos siellä ruudun toisella puolella olisi vaikka muitakin lukutoukkia.

Cecelia Ahern - Kuinka rakastutaan

"Christine Rosen elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Hän on juuri jättänyt aviomiehensä tajuttuaan, että ei ole enää onnellinen, eikä urakaan etene toivotulla tavalla. Christine etsii elämäntapa-oppaista neuvoja asiaan kuin asiaan, mutta huomaa yhtäkkiä olevansa tilanteessa, jossa vastaukset täytyy löytää aivan toisaalta. Christine onnistuu puhumaan ventovieraan Adamin alas sillalta, jolla tämä seisoi valmiina hyppäämään. Hänellä on nyt kaksi viikkoa aikaa saada Adam jälleen rakastumaan omaan elämäänsä.

Uhkarohkea sopimus pakottaa myös Christinen ottamaan vastuun omista päätöksistään kirjoihin turvautumisen sijaan. Kun Christine yrittää vakuuttaa Adamin elämän mielekkyydestä, hän ei ole enää varma, kumpi oikeastaan on pelastamassa kumpaa."

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

" Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensin vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla ja kaikki muuttuu lopullisesti."

Mä tykkäsin molemmista kirjoista ja jos on uutta lukemista vailla, niin näitä voin kyllä lämpimästi suositella! Nämä kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta kumpikin omalla tavallaan lukemisen arvoinen.

Myös Anton rakastaa lukemista ja kirjojen katselemista. Se on yksi herran lempipuuhista. Me käydäänkin tasaisin väliajoin kirjastossa lainaamassa pinkka uusia kirjoja tilalle ja palauttamassa lainassa olleet. Kirjastossa kun on hyllytolkulla mielenkiintoisia lasten(kin)kirjoja.

Tämän hetken parhaita iltasatukirjoja ovat nämä Tilda ja ystävät -kirjat. Sopivan vähän tekstiä ja hyvät kuvat pitävät taaperon mielenkiinnon yllä koko kirjan ajan. Tykkäättekö te käydä kirjastossa?

Jenna

Helpot kaura-banaanipannarit

Tänään tehtiin iltapalaksi helppoja, nopeita ja terveellisiä kaura-banaanipannareita, ja päätin tulla jakamaan ohjeen myös tänne blogiin.

Tarvitset:

2 banaania

2 kananmunaa

2 dl kaurahiutaleita

ripaus kanelia

Soseuta banaanit, lisää kananmunat ja kaurahiutaleet ja sekoita (itse soseutin aineet keskenään blenderissä). Kuumenna nokare öljyä/voita paistinpannulla. Lusikoi taikinaa pannulle ja paista hetki keskilämmöllä. Kun pannukakun alapinta on sopivan ruskea, käännä pannari ja paista toinenkin puoli.

Nämä on kyllä erittäin nopeita ja simppeleitä tehdä. Ja vielä lisäksi maukkaita! Minä nappasin näiden ohjeen Virpi Mikkosen kirjasta Kiitos hyvää pikaruokaa. Mainiota viikonloppua!

Jenna

Antonin sanavarasto

Meidän taapero sanoi ensimmäisen sanansa 9 kuukauden ikäisenä ja se sana oli äiti. Seuraavaksi opittiin sanomaan lamppu. Ja tällä hetkellä herran sanavarasto onkin jo melko laaja. Lähes joka päivä opitaan jokin uusi sana.

Mitä Anton 1 vuotta 3 kuukautta sitten osaa sanoa:

- Kukka
- Ukki
- Kaapo
- Kirja
- Mopo
- Rekka
- Kutikutikuti (sanoo ja kutittaa)
- Kiitti
- Tyttö
- Heppa
- Pupu
- Lego
- Ei
- Puuro
- Kauha
- Kakku
- Kala
- Kiikkaa (Keinu)
- Puu
- Tipu
- Vettä
- Napa
- Tikku
- Tippu
- Kaatu
- Kopkop (sanoo ja koputtaa oveen)
- Pappa (Muumipappaa tarkoittaa)
- Kuppi
- Pipo

Näiden lisäksi osaa äännellä eläinten ääniä, röh-röh, ammuu, ihhahhaa, mää, koppotikoppoti, kvaak-kvaak...
Lisäksi auton ääniä prrm-prrm, piipaa, piip-piip-piip...

Mitenkäs muiden taaperot? Tuleeko minkä verran sanoja?

Jenna

Kiviniityn kotieläinpuisto

Oltiin eilen viettämässä ihana päivä Kiviniityn kotieläinpuistossa. Kotieläinpuisto sijaitsee n. 50 kilometriä Tampereelta, Porintien varressa, Sastamalassa. Paikka oli minulle (ja Antonille) jo ennestään tuttu. Käytiin nimittäin myös viime kesänä, mutta ilman Tonia. Haikeaa ajatella, että viime kesänä olin liikkeellä ihan pienen nyytin kanssa ja tänä kesänä se sama tyyppi jo mennä juoksi kauheaa vauhtia. Hän kasvaa niin nopeasti!

Liput kustansivat 10 e/aikuinen ja alle 90 cm lapset ilmaiseksi. Tällä reissulla nähtiin pupuja, vuohia, heppoja, lampaita, possuja, poroja ja strutseja. Noin nyt osan mainitakseni. Meillä oli omaa evästä tälläkin reissulla mukana ja eläimet nähtyämme istahdettiin alas syömään. Kiviniityssä on useampia grillipaikkoja ja pöytäpaikkoja vaikka pienelle kylälle. Myös kahvio löytyy, jos eväät vaikka unohtuu kotiin (ei olis ainakaan mitenkään ihmeellistä meidän perheessä).

Lapsille on tosi paljon tekemistä eläinten katsomisen lisäksi. On leikkikenttä, josta löytyy keinut, liukumäki ja hiekkalaatikko. On pomppulinnaa ja trampoliinia, polkuautoa ja sähköautoa, mönkkäriajelua sekä talutusratsastusta.
Eniten riemunkiljahduksia tällä reissulla sai aikaan possut. Anton yritti myös kovin virittää keskustelua possujen kanssa innokkailla "röh-röh" äänillä.

Tonin kesäloma vetelee viimeisiään ja kohta on taas aika palata arkeen. Aivan huippu loma on kyllä kertakaikkisesti ollut. Ollaan tehty vaikka ja mitä. Akut on ladattu ja taas jaksaa. Mutta kesä, ethän lopu ihan vielä, jooko?

Jenna